Siirry sisältöön

Tarinamme

Tarina alkaa jostakin maatalouskonemessuilta 2014. Me perustajat tapasimme ja juttelimme niitä näitä ja maatilojemme kuulumisia. Vuosia myöhemmin messuilla tiemme kohtasivat konsulttiyrityksen osakeantitilaisuudessa. Suvi tuttuun tapaansa kertoi suoran mielipiteensä ja Arto yrityksen osakkaana pudisteli päätään, sekä hyvässä että pahassa. Siitä kuitenkin alkoi yhteinen taival noin 15 muun yrittäjän kanssa yrityksen kehittämisessä. Palkattiin ensimmäiset työntekijät ja kasvatettiin yritystä miljoonaluokan liikevaihtoon ja yli 50 henkilöön.

2017 aloiteltiin kiinteistösijoittamista ja päätettiin aloittaa yhteisyritys tämän osalta ja tästä syntyi Taivaspaikka Oy. Myöhemmin napattiin Odoo mukaan omaan käyttöön ja todettiin se varsin näppäräksi. Kummankin perustajan pitkä kokemus eri yrityksissä ja niiden kasvussa tekee meistä erilaisia. Yleensähän konsultti kokeilee yrityksen rahoilla toivoen parasta. Me kokeilimme kumpikin tahoillamme ihan omalla lompakolla ja opimme miten firma saadaan toimimaan ja omistaja pysymään ensin pois burn-outista, sitten tienaamaan ja vielä hiukan vapaa-aikaakin.